Kuluttajansuojalakia päivitettiin vastaamaan EU-direktiivejä vuoden 2022 alusta. Olen edellisessä kirjoituksessani käynyt läpi uudistuksen tuomia muutoksia kokonaisuudessaan. Tietopaketti on kuitenkin pitkähkö, minkä vuoksi halusin avata uudistuksen tuomia muutoksia hieman lyhyemmissä pätkissä. Tässä kirjoituksessa olen perehtynyt siihen, miten tavaraa ja sen virhettä arvioidaan, mitä voidaan pitää virheenä ja kenen vastuulla on osoittaa, että autossa oleva vika on laissa tarkoitettu virhe.
Auton on vastattava sitä, mistä voidaan katsoa sovitun
Tavaran sopimuksenmukaisuus on ollut lainsäätäjän lähtökohta. Kun mietimme käytetyn auton ostotilannetta, harvemmin sovitaan tarkkaan, millainen auton pitää olla. Hallituksen esityksen mukaan käytetyn tavaran virheellisyyttä tulisi arvioida samoin perustein kuin uuden tavaran virheellisyyttä. Mielestäni on hyvä muistaa, ettei esimerkiksi 200 000 km ajettu 10 vuoden ikäinen auto voi olla uudenveroinen. Näin ollen siis ei voida olettaa, että kaikki auton komponentit ovat uusia eikä korjaustarpeita tulisi. Jos tällaista autoa kuitenkin myydään juuri huollettuna ja ehjänä, ei se saisi olla jo valmiiksi rikki kaupantekohetkellä. Uusitun pykälän valossa on otettu nimenomaan kantaa tavaran toimivuuteen. Tavaran tulee toimia luvatulla tavalla.
Usein autoa markkinoidaan pitkin listoin erilaisia lisävarusteita ja ominaisuuksia. Näiden toki tulee pitää paikkansa, eli autosta pitää löytyä ne varusteet, mitä on markkinoitaessa autossa väitetty olevan. Jos autoa myydään ja markkinoidaan esimerkiksi polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä tai kaksilla renkailla, tulee autossa olla toimiva lisälämmitin tai kahdet käyttökelpoiset renkaat vanteineen.
Usein juurikin polttoainekäyttöinen lisälämmitin aiheuttaa ongelmia. Myyjien kauppakirjapohjiin yleensä kuuluu vakiofraasina ”myyjä ei vastaa polttoainekäyttöisen lisälämmittimen kunnosta”. Mikäli tätä ei ole erikseen tarkennettu, että kyseessä olevan auton lisälämmitin ei toimi, ei tällaisella vakiofraasilla ole painoarvoa. Usein kuitenkin varsinkin edullisemmissa autoissa lisälämmittimien korjauskustannukset nousevat kohtuuttomiksi auton käypään arvoon nähden, jolloin kohtuullinen virheen oikaisutapa on mielestäni hinnanalennus. Usein tämän tyyppiset tiedonantovirheet oikaistaan hinnanalennuksilla. Tällaisien varusteiden toimivuus on hyvä käydä läpi kaupantekohetkellä, mikäli se on tärkeä ominaisuus autoa ostettaessa.
Auton käyttötarkoitus ja ”yleiset vaatimukset”
Sopimuksenmukaisuutta voidaan arvioida sen valossa, soveltuuko auto siihen tarkoitukseen, mihin se on ostettu. Tavanomaisten henkilöautojen kohdalla käyttötarkoitusta ei yleensä ole syytä erikseen yksilöidä kaupantekohetkellä. Voidaankin mielestäni pitää oletusarvona, että tieliikennekelpoisena myydyn henkilöauton tulee soveltua tavanomaiseen käyttöön. Jos se ei sovellu siihen esimerkiksi kestävyytensä vuoksi, on autossa virhe.
Objektiivisilla yleisillä vaatimuksilla viitataan niitä vaatimuksia, mitä yleisesti voidaan autolta vaatia. Tavaran tulee säännöksen mukaan soveltua siihen käyttötarkoitukseen, johon saman tyyppisiä tavaroita yleensä käytetään. Auton tulee siis aina olla käyttötarkoitukseensa soveltuva, eli siinä tulee olla kaikki ne ominaisuudet, joita auton käyttökelpoisuus edellyttää. Esimerkiksi auton tulisi olla katsastuksen läpäisevässä kunnossa, jos sitä myydään tavanomaiseen tieliikennekäyttöön.
Yleisten vaatimusten osalta on myös mainittu, että tavaran kestävyyden on vastattava sitä, mitä ostaja voi kohtuudella odottaa, kun otetaan huomioon tavaran luonne ja tiedot, jotka myyjä on esittänyt ennen kaupantekohetkeä. Kestävyys ja toimivuus ovat nivottu yhteen hallituksen esityksessä. On kuitenkin muistettava, että lähtökohtana on objektiiviset odotukset, eikä ostajan henkilökohtaiset odotukset. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei huonolaatuisempaa tavaraa automaattisesti pidetä virheellisenä, mikäli sen kestävyys on objektiivisesti arvioiden täyttänyt yleiset vaatimukset.
Seuraavassa blogikirjoituksessa tulen käsittelemään virheen oikaisemista uudistuneen lain näkökulmasta.
