Mikäli olet joskus reklamoinut myyjälle tavaran viasta, olet luultavasti törmännyt
elinkaarimalliin tai ns. kestoikäolettamaan. Myyjät määrittelevät mielellään autoille ja niiden eri komponenteille elinkaaret, joihin vetoamalla he pienentävät omaa vastuutaan. Myyjät usein myös vetoavat saamaasi käyttöhyötyyn korjauksen yhteydessä. Selvennetään hiukan, mitä näillä käsitteillä oikeasti tarkoitetaan!
Elinkaari ja kestoikäolettama virheen arvioinnissa
Elinkaarimallilla ja kestoikäolettamalla tarkoitetaan käytännössä samaa asiaa. Ajatus molempien takana on se, että pohditaan, onko jokin tavara rikkoutunut ennenaikaisesti, vai onko se rikkoutunut luonnollisesti käytön ja kuluman seurauksena. Tämä on ensimmäinen askel, kun mietitään, onko myyjä vastuussa tavaran viasta. Lähtökohta kun on, että myyjä vastaa ennenaikaisesta rikkoutumisesta.
Jos esimerkiksi auton moottori rikkoutuu 200 000 km ja 10 vuoden käyttöönoton jälkeen, on moottori rikkoutunut ennenaikaisesti. Yleisesti voidaan sanoa, että moottorin pitäisi kestää tätä kauemmin. Näin on kysymys ennenaikaisesta rikkoutumisesta ratkaistu ja voidaan todeta, että kyseessä on myyjän virhevastuulle kuuluva vika. Tämän pohdinnan jälkeen voimme unohtaa elinkaaret ja siirtyä lain mukaiseen virheen oikaisuun.
Toisena ääripäänä voidaan esittää esimerkki, jossa kertakäyttöinen sadeviitta repeää muutaman käyttökerran jälkeen. Tällöin kyse ei ole ennenaikaisesta rikkoutumisesta, vaan tavaran luonnollisesta kulumisesta.
Virheen oikaisu
Kuluttajansuojalain mukaan myyjän tulee oikaista virhe kohtuullisessa ajassa reklamaatiosta sekä ostajalle kustannuksia ja merkittävää haittaa aiheuttamatta. On siis tärkeää huomata, että laki ei tunne kustannusten jakoja missään tilanteessa. Kustannuksia ei siis jaeta lain mukaan elinkaarimallin tai kestoikäolettaman mukaisesti.
On virheellistä väittää, että elinkaarimallia tai kestoikäolettamaa käytettäisiin kustannusten jakamisen laskurina, jossa myyjä vastaisi tavaran tai komponentin “jäljellä olevasta elinkaaresta”. Tämä ei perustu lakiin, vaan on yksinomaa autokaupan alalla myyjien luomaa käytäntöä.
Saako korjauksesta käyttöhyötyä?
Paljon kuulee myös myyjien taholta väitteitä, joissa ostaja saa korjauksesta käyttöhyötyä, minkä johdosta ostajan tulisi osallistua korjauskustannuksiin. Tämän taustalla lienee samainen ajatus siitä, että auto automaattisesti paranee korjauksen johdosta, jolloin ostaja saisi ylimääräistä “hyötyä” korjauksesta.
Ensinnäkin, myyjän ei tarvitse korjata autoa koskaan paremmaksi, mitä ostajalla on perustellusti ollut oikeus odottaa auton kunnosta. Jos siis 200 000 km ajetun auton moottori vaihdetaan, ostajalla ei ole oikeutta vaatia uutta moottoria autoon. Myyjän korjausvelvollisuus rajoittuu siihen, että auto on korjattava asianmukaisesti sellaiseen kuntoon, millaisena se on myyty tai mitä ostaja on perustellusti saanut odottaa siltä. Jos autoon vaihdetaan myyjän toimesta 100 000 km ajettu moottori, ei ostajalla ole velvollisuutta siitä maksaa, vaikka se on vähemmän ajettu. Toisaalta myyjänkään ei tarvitse korjata autoa parempaan kuntoon, mitä se on kaupantekohetkellä ollut. Mikäli korjauskulut kävisivät kohtuuttomiksi myyjälle ilman ostajan osallistumista, tulee virhe oikaista joko virhettä vastaavalla hinnanalennuksella tai kaupan purkamisella ostajan valinnan mukaan.
Jos sinua mietityttää tilanteesi, ole meihin matalalla kynnyksellä yhteydessä! Soita meille numeroon 09 3747 9600 tai täytä yhteydenottolomake, jolloin olemme sinuun yhteydessä ongelmasi tiimoilta!



