Ensiaskeleet virhetilanteessa – mitä tehdä kun auto menee rikki?

Auton rikkoutuessa useimpien meistä ensireaktio on alkaa selvittämään miten asiassa pitäisi edetä, kuka vastaa korjauksista, kenellä on virhevastuu, mihin auto pitää viedä, mistä saa sijaisauton ja todennäköisesti mielessä saattaa olla pari ärräpäätäkin. Näin erityisesti silloin, jos auto on ostettu suhteellisen äskettäin. Tässä kirjoituksessa annan neuvoja siihen, miten ongelmatilannetta kannattaa lähteä purkamaan selvittääkseen kenellä on virhevastuu.

Huolehdi auto turvalliseen paikkaan ja kirjoita keskeiset asiat muistiin

Jos auto jää tien varteen, se kannattaa mahdollisuuksien mukaan hinauttaa korjaamolle tai ainakin johonkin asianmukaiseen säilytyspaikkaan. Sen jälkeen on hyvä hengittää muutama kerta syvään.

Asian varsinainen hoitaminen on hyvä aloittaa sillä, että kirjoittaa muistiin kaikki mitä on tapahtunut, kun ne ovat vielä tuoreina mielessä. Kuuluiko autosta jotain ylimääräisiä ääniä, minkälaisessa tilanteessa vika ilmeni, syttyikö joitain varoitusvaloja ennen tai jälkeen pulman ja niin edelleen. Kirjaa muistiin mahdollisimman paljon yksityiskohtia, koska ihmismieli pystyy hämmästyttävän tehokkaasti unohtamaan paljon asioita, joita kevyen tunnekuohun vallassa tapahtuu.

Selvitä mahdollisuuksien mukaan mikä autossa on vikana

Seuraavaksi kannattaa arvioida, voisiko vika olla sellainen, josta myyjällä voisi ainakin periaatteessa olla virhevastuu. Se voi tavalliselle auton käyttäjälle olla haastavaa, eikä kovin tarkkaan analyysiin ole tarvettakaan. Virhevastuu riippuu myös siitä, kuinka äskettäin auto on ostettu, paljonko sillä on ajettu ja muista vastaavista seikoista.

Ostajalla on lähtökohtaisesti velvollisuus osoittaa, että autossa on myyjän vastuulle kuuluvaa vikaa. Kovin suuria kriteereitä tälle näytölle ei ole asetettu. Käytännössä riittää, että pystyy osoittamaan sen, auto ei toimi niin kuin sen kuuluu. Kuluttajalla ei ole velvollisuutta selvittää komponentin tarkkuudella mistä vika johtuu. Jos auto jättää tien varteen moottorista kuuluvan kolinan saattelemana, tämän kertominen riittää osoittamaan, että autossa on vika, jonka olettaa kuuluvan myyjän virhevastuun piiriin. 

Ole ensimmäiseksi yhteydessä myyjään

Jos on aihetta olettaa, että myyjällä on ainakin osittainen vastuu, on syytä olla yhteydessä häneen seuraavaksi. Tässä yhteydessä kaikki tuoreeltaan muistiin kirjoitettu tieto on avuksi. Myyjänkin on helpompi saada tilanteesta kokonaiskuva, kun pystyt kertomaan kaikki relevantit seikat. Vakuuttava ja yksityiskohtainen kertomus edesauttaa ongelman ottamista vakavasti.

Yleensä sovitaan siitä, miten myyjä haluaa menetellä vian olemassaolon tarkistamiseksi ja mahdollisen tarkemman diagnoosin saamiseksi. Myyjällä on oikeus osoittaa korjaamo, jossa tarkistus tehdään, mutta se ei saa aiheuttaa ostajalle kohtuutonta haittaa. Ei voida olettaa, että ostaja toimittaa auton kymmenien, saati satojen kilometrien päähän tutkittavaksi. Jos autossa todetaan olevan virhevastuun piiriin kuuluvaa vikaa, myyjä vastaa vianetsintäkuluista siinäkin tapauksessa, että olet joutunut maksamaan ne ensin itse.

Hanki kustannusarvio tarvittaessa itse

Jos myyjä ei ole yhteistyöhalukas, kannattaa hankkia itse vikadiagnoosi ja korjauskustannusarvio riittävän pätevyyden omaavalta korjaamolta. Sen ei tarvitse olla merkkikorjaamo, mutta se voi varsinkin uudempien autojen osalta olla hyvä vaihtoehto, jotta samalla voidaan selvittää mahdollinen valmistajan tai maahantuojan vastaantulo. Viimeistään vikadiagnoosin perusteella voidaan arvioida, onko vika virhevastuun piirissä vai ei. Kustannusarvion pohjalta voi puolestaan lähteä arvioimaan mahdollista korjauskustannusten jakoa. 

Jos asiassa ei päästä tyydyttävään sovintoon senkään jälkeen, kun viasta ja sen aiheuttajasta on mustaa valkoisella, kannattaa viimeistään hakea ulkopuolista apua. Olen tässä aiemmassa blogikirjoituksessa avannut enemmän vaihtoehtoja tämän suhteen.

Vikatilanteen “tarkistuslista”

Tiivistetysti ongelmien ilmetessä toimi seuraavasti:

  1. Hinauta tai huolehdi auto muuten turvalliseen paikkaan.
  2. Kirjaa ylös olosuhteet ja havainnot ennen ja jälkeen ongelman ilmenemisen.
  3. Kysy myyjältä toimintaohjeita korjauksen suorittamiseksi tai auton tarkastamiseksi.
  4. Jos myyjä ole yhteistyökykyinen, käytä auto omatoimisesti korjaamolla vikadiagnoosin ja kustannusarvion saamiseksi.
  5. Yritä tarvittaessa neuvotella korjauksesta ja kustannusten jaosta tyydyttävä ratkaisu.

Ota tarvittaessa yhteyttä ulkopuoliseen apuun.

Artikkelin termit: kuluttajansuoja, virhevastuu

Mikko Heinonkoski

Mikko Heinonkoski

Kirjoittaja Mikko Heinonkoski on Lakiasiaintoimisto Heinonkoski Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja, jolla on pykälien lisäksi myös laaja asiantuntijuus autojen tekniikasta ja autokaupasta.

Jaa somessa:

Uusimmat artikkelit

Neuvot autokaupan kuluttajariidan ratkaisuun

Mikäli kaipaat henkilökohtaisia neuvoja juuri sinun autoriitasi ratkaisemiseksi, täytä lomake ja palaamme sähköpostitse mitä pikimmiten. Nämä neuvot ovat maksuttomia eivätkä sitouta sinua jatkopalveluihin! Tarvittaessa olemme kuitenkin tukenasi prosessissa pidempäänkin.