Lehdissä on laajasti uutisoitu suomalaisittain suurehkon autokauppaketju Xbil Oy:n konkurssista. Yhtiö haki omatoimisesti itseään konkurssiin kovien tappioiden ja sitä seuranneiden rahoitusvaikeuksien tehtyä yhtiön toiminnan mahdottomaksi.
Tietoa seuranneina päivinä on käynyt ilmi, että useilla Xbil Oy:n asiakkailla on ollut vaikeuksia vaihdossa antamiensa autojen loppuvelkojen maksamisessa, eikä osaa niistä ole maksettu lainkaan. Asiakas on siis käytännössä kahden auton loukussa. Lisäksi ainakin YLE on uutisoinut, että Xbil Oy:llä on ollut lukuisia sosiaalisen median markkinointiyhteistyöprojekteja, joissa vaikuttajille ja urheilijoille on luvattu auto käyttöön pienellä kuukausimaksulla siten, että Xbil lunastaa auton takaisin sovitun ajan kuluttua. Näitä sopimuksia ei ole kuitenkaan noudatettu ja on viimeistään konkurssin myötä selvää, että autoja ei tulla lunastamaan sovitulla tavalla takaisin. Lopputuloksena on se, että yhteistyökumppanille jää nimiinsä auto, jossa on huomattavasti enemmän velkaa kuin mitä auton tosiasiallinen arvo on. Yhteistyö voi käydä siis kalliiksi.
Kun yritys ajautuu konkurssiin se tietenkin tarkoittaa sitä, että rahaa ei yksinkertaisesti ole. Vaikka sitoumukset loppuvelkojen maksamisesta ja autojen takaisin lunastamisesta ovat sinänsä juridisesti päteviä, ei rahaa kuitenkaan ainakaan täysimääräisesti tule takaisin, koska sitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Lisäksi konkurssimenettely kestää pitkään, jolloin mahdollisesti saatavilla oleva jako-osuus realisoituu euroiksi tilille joskus hamassa tulevaisuudessa.
Kuluttajansuojalaissa rahoitusyhtiölle on kuitenkin määritelty melko ankarakin yhteisvastuu myyjän kanssa. Esimerkiksi juuri konkurssitilanteissa ei ole mitenkään tavatonta, että kauppa loppuviimein puretaan yhteistyössä rahoitusyhtiön kanssa, ei myyjäliikkeen. Tämä voi olla yksi mahdollinen ulospääsy jopa kymmenien tuhansien ylimääräisestä velasta.
Jos olet joutunut tavalla tai toisella Xbil Oy:n konkurssin uhriksi ja sinulla on ollut heidän kanssaan joku keskeneräinen prosessi, saatavia tai olet em. some-vaikuttaja voit olla yhteydessä meihin sähköpostilla. Osoite on [email protected].
Käymme tilanteesi läpi ja arvioimme, mikä on paras mahdollinen ratkaisu juuri sinulle. Arviointi on täysin maksutonta, eikä sido sinua mihinkään.



